Kristiina Kontio-Jalanka, ELL, pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri
Muutamia vuosia valmistumiseni jälkeen aloitin toisena perustajajäsenenä Espoon Ymmerstassa vuonna 1986 perustetulla eläinlääkärivastaanotolla. Kiinnostus koirien ja kissojen sairauksiin johti myös erilaisten pienten lemmikkien ongelmien hoitamiseen ja kirjaimellisestikin värikkääseen potilaskuntaan. Omat kolme venäjänvinttikoiraa huolehtivat emännän ulkoilusta ja vievät hauskoihin ”juoksuharrastuksiin” radoille ja maastokilpailuihin.
Maarit Koivisto, ELL
Pääsin eläinlääketieteen kandidaattina Arkkiin sijaiseksi vuodesta 2001 ja lisensiaatin tutkinnon suoritettuani vuonna 2004 sain jatkaa vakituisena. Pieneläinten hoito kiinnosti eläinlääkärin ammatissa eniten jo opiskeluaikana ja pyrin jatkuvasti oppimaan uutta lemmikkien hoidosta ja hyvinvoinnista: koirien ja kissojen sekä eksoottisiksi luettujen mutta niin moneen kotiin tiensä löytäneiden pienempien lemmikkien terveys on minulle tärkeää.
Kotona touhuaa pumi, jonka kanssa lenkkeillessä saa nauttia luonnosta. Aikojen saatossa saman katon alla on elellyt koirien lisäksi kissoja, kaneja, marsuja, rottia, hiiriä, kääpiöhamstereita, leopardigekko ja kilpikonnia.
Kristiina Torp, ELL eläintenkouluttaja (AT), CAB
Valmistuin eläinlääkäriksi 2010, minkä jälkeen olen työskennellyt sekä kuntapraktiikassa että pieneläinklinikoilla. Pidän kaikista eläimistä, niin suurista kuin pienistäkin ja olen aina ollut erityisen kiinnostunut niiden käytöksestä. Olenkin suorittanut eläintenkouluttajan ammattitutkinnon ja perehtynyt käytösongelmien hoitoon suorittaen kansainvälisen Clinical Animal Behaviourist -tutkinnon. Käytöksen ohella olen kiinnostunut kivunhoidosta ja hoidan potilaitani muiden hoitomuotojen lisäksi akupunktiolla. Arkin porukkaan liityin loppuvuodesta 2014. Perheeseeni kuuluu tällä hetkellä ihmisten lisäksi koiria, kaneja ja kaksi akvaariollista kaloja. Kouluttajan taitojani ylläpidän erilaisissa koiraharrastuksissa.
Anni Summanen, ELL
Eläinlääkärin uran aloitin vuonna 2014 työskentelemällä kunnaneläinlääkärin sijaisena Etelä-Savossa. Tämän jälkeen olen työskennellyt pieneläinklinikalla ja tehnyt kuntasijaisuuksia sekä päivystyksiä eri puolilla Suomea. Ammatillisena mielenkiintona minulla ovat erityisesti eksoottiset eläimet, naudat ja sisätaudit. Kotoa löytyy tällä hetkellä kääpiömäyräkoiria, mutta aikoinaan asukkaina on vieraillut myös rottia, marsuja, kaloja ja tuliliskoja. Vapaa-aikani kuluukin mukavasti koirien kanssa puuhaillessa ja erilaisissa nörttikulttuurin kiemuroissa.
Heidi Hermiö, ELL
Jo eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa opiskellessani toimin Arkissa avustajana ja praktiikkaoikeudet saatuani eläinlääkärinä. Lisensiaatin tutkinnon suoritin loppuun 2019. Aiemmalta koulutukseltani olen koira- ja hevoshieroja, teen akupunktiohoitoja osana kroonisen kivun hoitoa. Kotona pyörii marsuja, chinchilloja ja kani, kävelyillä käydään kissan ja koiran kanssa.
Heidi Vassallo, pieneläinhoitaja
Olen työskennellyt Arkissa jo useamman vuoden. Pieneläinhoitajan ammattitutkinnon suoritin vuonna 2002. Työskentelyn on välillä katkaissut pidempiaikainen asuminen ulkomailla, jolloin tutustuin paikallisten klinikoiden toimintaan sekä hoitovapaalla olo.
Kotonani on vuosien varrella asustanut marsu, rottia sekä kodinvaihtaja koiria.
Vapaa-aikani menee nykyään pitkälti perheen parissa touhuten ja luonnosta nauttien.
Sinja Henriksson, eläintenhoitaja
Viime aikoina Arkkilaisiin liittyneiden esittelyt tulossa…
Saara Hakakoski, eläintenhoitaja
Viime aikoina Arkkilaisiin liittyneiden esittelyt tulossa…
Anette Kare, eläintenhoitaja
Viime aikoina Arkkilaisiin liittyneiden esittelyt tulossa…
Nana Sljahta, klinikkaeläinhoitaja
Aloitin Arkissa oppisopimuksella tammikuussa 2020 ja valmistuin keväällä 2021 klinikkaeläinhoitajaksi. Tätä ennen olen suorittanut sekä eläintenhoitaja että nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja tutkinnot. Myös naisten vapaaehtoinen asepalvelus on koettuna. Eläinten ja ihmisten kanssa toimiminen on minulle luontevaa ja siksi haluankin tehdä työtä jossa saan toteuttaa sekä eläinten kohtaamista että asiakaspalvelua. Eläinystävinä arkeani ilahduttavat mopsi Nemo ja appaloosa Bella.
Apuna lisäksi Joni Antola ja eläinlääketieteen opiskelija Claudia Hartikainen.